Päästiin ihan ylläripyllärinä ratsastamaan tänään, kuuden iltatunnille. Mökön iloksi taas Pappa ja minä pääsin kokeilemaan kesäksi tullutta Vikiä. <3 Ihana poni, hivenen pyöreähkö ehkä. Alussa satula ei tahtonut millään kestää paikoillaan, sai olla vähän väliä oikaisemassa sitä. Vikillä kun on niin pyöreät muodot.

Vikillä oli kyllä suuremmoista ratsastaa, pyöreydestä huolimatta se nosti ravit ja laukat suurempia avuja antamatta. Tehtävät sujuivat hienosti. Mökökin sai Papparaiseen vauhtia. Pappa oli suorastaan pirteä. Ja Mökökin sai kehuja. Oikeastaan tunti kului liian nopeasti. Lämmitä piisasi. Lopputunnista hiki valui jo joka huokosesta.

Pyysin loppukäynnin aikana autonavaimeni opelta takaisin, ratsastaessa niille ei ole oikeen paikkaa, kun ei ole taskuja. Pyöräytin avaimet narussa ranteen ympärille ja kun tuli käsky ottaa keskelle, Viki teki ihme pukkihypyt. En ollut ollenkaan varautunut siihen ja kun tajusin, ettei ote pidä heittäydyin rennoksi ja varauduin pudotukseen. Vasen persaus ja kyynerpää edellä tulin hiekkaan. Heti vaan nousin ylös ja otin suitsista. Rauhoittelin ponia ja taputin sitä. Samantien nousin takaisin satulaan. Ja sitten hoksattiin ratsastusopen kanssa, että Viki pelkäsi niitä avaimia. Annoin avaimet takaisin opelle ja tulin rauhallisesti alas.

Yhtään ei kyllä sattunut, sanotaan että olin hämmästynyt enempi. Jalustimet nostin ylös ja lähdin taluttamaan ponia talliin.

No onneksi löytyi ne avaimet syyksi, eikä ollut puskissa pieniä vihreitä ukkeleita. Kun niitäkin joskus siellä hyppelehtii...