Aamulla varttia vaille yhdeksän, nousin 11. kerrokseen hissillä ja menin Hepun palaveriin neuropsygologin juttusille. Sairaalassa siis jälleen kerran seikkailin. Palaveri kesti puolitoista tuntia! Olin nukahtaa...  

Saikulta ajoin VR:lle ja ostin meno-paluulipun Lappeenrantaan ensi viikon perjantaiksi.

Sitten keskustaan ja auto parkkiin. Apteekista piti ottaa ensin insuliinikynään neuloja. Ekassa apteekissa ei ollut, toisessa tärppäsi. Keskustan citymarketista löysin vihdoinkin kaksosille kevät/syyshaalarit. Löytyi vieläpä samanlaiset.  Ostin Mökölle vihdoin hupparin. Löytyi yksi ainoa musta ja hyvälaatuinen koko kaupungista, sekin poikien osastolta nuortenliikkeestä. Kyseisessä kaupassa ollessamme, kännykkäni soi. Mökön luokanvalvoja soitti Nallen kännykällä, että Nallelle oli sattunut haaveri koulussa. Liikuntasalissa silmälasit oli menneet muussiksi ja irronnut linssi viiltänyt silmäkulman auki. Hyvä, ettei polvet pettäneet alta. Lääkäriin oli opettaja lähdössä viemään. Onneksi ope toi myös kotiinkin, sillä itse en olisi voinut käydä hakemassa.

Nyt pitää vaan neuvotella korvaako koulu lasit vai ei. Ei ole kuulemma itsestään selvää... Minusta se ei ole muuta, kuin vastuunpakoilua. Mutta ei yllätä tässä kunnassa enää mikään...

Sokokselta ostin vain yhdet jarrusukat vauvoile, hirmuisen huonot ja KALLIIT valikoimat nykyisin siellä.

Askartelukaupassa kävin seuraavaksi. Eilen tuli kutsukorttitilaus, 11kpl identtisiä kortteja. Piti ostaa vaaleansinisiä tarvikkeita niihin kortteihin. (Näytän korttiostot Taidonnäyte-blogissani.

Suomalaisesta ostin Mökölle valokuvakansion heppakuvillle, lehmäkortteja varten uuden mappikansion ja muuta sälää.

Torin kautta autolle. Mutsi havitteli vattuja, mutta eipä niitä sitten enää ollutkaan. Isännän ostot tein tässä välissä ja siitä Prismaan.

Mutsille syntsälahjan ostin (ite valitsi) ja uuden paperileikkurin itselle. Heppanameja ja yhdet isonisot päitset sille Säteelle.  Mutsi ei vonkunut enää muualle, joten vein hänet kotiin ja jatkoin toiseen citymarkettiin.

Ostin pienille lehmäpehmoille korkean korin ja vauvojen leluille uuden laatikon. Vauvanruokaosastolla koin kummia.

Eräs rouva tuli multa juurtajaksain utelemaan vauvojen ruokinnasta. Hän etsi mut aina milloin mistäkin välistä ja tiukkasi lisää tietoa. Huvittuneen hämmästyneesti vastailin kysymyksiin. Tähdensin, että oma järjenkäyttö ratkaisee vauvanhoidossa. Sain selittää myös kautta rantain suositusten muuttumisesta vuosien saatossa. Ko. rouva haki tietoa lapsenlastaan varten. Hän epäili, ettei vauva saanut tarpeeksi äidinmaidosta. Ja minä olin samaa mieltä. Sillä jos vauva itkee paljon ja silti syö kuin pieni hevonen, maito ei riitä. Eikä kyse ole AINA koliikista, tiedoksi nyt teille jotka alatte suu vaahdossa valistamaan minua vauvan itkusta. Kyllä kuuden lapsen äitinä olen jo aikasta hyvin tietoinen vauvojen eri itkuista. Lopuksi tuo rouva sanoi, että pitäisikö hänen tarjota vastapalveluksi vaikka kahvit minulle. Kieltäydyin kohteliaasti, sanoin että minusta on hauska auttaa ihan ilmankin. Kyllä tietoa pitää jakaa mikäli osaa ja on tarvetta. Hän kiitteli vuolaasti.

Sitten kassan kautta autolle. Nelikaistaiselle päästyäni, Heppu soitti ja kysyi saako ottaa jäätelöä. Lupasin, että saa.