Haluan tässä nyt tarkentaa muutamaa juttua:

Reumalääkkeet ovat pojan lääkeet, joista HÄN huolehtii itse. Ne olivat myös HÄNEN jäljiltään, ei minun. HÄN myös ITSE huolehtii niiden ottamisesta. Kyseessä on 15-vuotias, jonka kuuluu jo itse huolehtia omista asioistaan. Emme silti ole syyttäneet poikaa mistään.

Kyllä meilläkin pidetään lääkkeet lasten ulottumattomissa, ei me tyhmiä olla!!!Eikä meillä todellakaan ole tapana jättää mitään vaarallista lasten ulottuville.

Suomeksi sanottuna, alkoi vituttamaan. Minäkään kun en ole mikään jumala, en voinut tietää ettei poika ollut palauttanut lääkkeitään sinne minne ne kuuluu. Minua ei myöskään tarvitse tulla osoittelemaan sormella ja neuvomaan mitä minun tulisi tehdä. Totta helvetissä tämä olisi saanut jäädä tapahtumatta.

En ratkea vahtimaan koko aikaa, mitä kukin meidän perheessä tekee tai jättää tekemättä. Nuorison tulee oppia vastuuseen ja tämä onnettomuus takuulla opetti pojalle kirvelevästi kantapään kautta. Emme silti nostaneet häntä kauluksesta seinälle, vaan rauhallisesti annoimme palautetta asiasta.

Enkä myöskään voita sillä mitään, että alan syyttelemään itseäni tai miestä. Että jätinkö minä tai hän jotain huomaamatta. Mekin olemme vain ihmisiä.

Kommentteja saa edelleen jättää, mutta kehoitan miettimään mitä sanoo.