Viimeksi kuvaamastamme kesästä lähtien Reeti jatkoi vielä ponnistelujaan Kourupuron hallaa ja karhuja vastaan yhden vuoden. Viimeksi karhun raateleman lehmän tilalle joku armelias Saramon isäntä antoi Reetin perheelle ruokkolehmän. Tämä lainaus tapahtui siihen aikaan tavallisesti vuoden ajaksi. Ruokkolehmän vuosi alkoi 1.pnä lokakuuta ja vuokra eli "ruokko" maksettiin lehmän omistajalle luovuttamalla hanelle 4 a´ 5 kiloa hyvää kesävoita, kuten tavanomainen määritelmä ruokkokirjassa aina kuului.

On vielä sanottava, että Reeti ei suinkaan kuluttanut aikaansa vain pelkällä metsänkaatamisella. Levätessään hän kankesi kantoja maasta peltonsa kupeelta. Sillä tavoin maa muuttui kyntämiselle soveliaaksi. Reetin vaikeutena tässä puuhassa oli kannon  juurien sitkeys. Ja niitä juuria kun oli paljon. Kun hakkasi kymmenen juurta poikki, oli niitä vielä toinen mokoma pitelemässä, kun Reeti kantoa pitkällä puukangella ylös vippasi. Ja lahtiväthän ne kannot lopulta. Ja Reeti laittoi niistä suuret "riot", jotka hän seuraavana keväänä tuohoi palamaan ja sylki tuhkaan kaskinauriin siemenet. Se oli kasvi, joka ei hallaa peljännyt.

Näinä aikoina syntyi perheeseen kolmas lapsi. Hän oli tyttö ja sai kasteessa saman nimen kuin isoäidilläänkin oli, Riitta, Sivumennen sanoisimme, että vanha Riitta oli taitava kääremeenjäljenkatsoja, joka paransi voiteillaan ja loitsuillaan käärmeiden puremia ihmisiä ja myös eläimiä. Tätä ansioita tuli kesäisn usein, sillä kyykäärme oli niinä aikoina Nuremksen salosuduilla hyvin yleinen vitsaus.

Mutta tulihan talossa olla kaivo. Reeti alkoi sitä kaivamaan erääseen notkelmaan. Kallio oli edessä. Yritti toiseen paikkaan. Sama vastus oli siinäkin. Oli toki parinsadan sylen päässä kallionhalkeama, josta aina pulppusi vettä. Sadeaikoinahan vettä oli joka rommakossa. Talvella sulatettiin karjan tarvitsema vesi lumesta, mutta siinä paloi muuripadan alla paljon puita.

Kallion läheisyys oli Reetille julma yllätys. Jopa peltomaallakin se oli liian pinnassa. Ei ollut Reeti hoksannut sitä rautakangen kanssa kopeloida.

Kaiken summa oli se, errä pettuleivästä ei täälläkään vielä voitu luopua.Petun survominen muuttui vain Reetin vaimon, Agneetan työksi. Reeti huilatessaan jauhoi petut jauhoksi ja taikinapyttyyn soveliaiksi. Sillä äiti-Riitta oli päässyt elämänsä loppuun ja perheen lapset olivat vielä liian nuoria ja heikkoja raskaaseen työhön.