Armotun korven kuningas, tuhansien uudisviljelijöiden kukistaja, hallipartainen itsevaltias h a l l a , oli saattanut Kourupuron uuden isännän koviin kiipaleisiin. Hyvät neuvot olisivat olleet tuiki tarpeellisa. Mutta mitkä? Tätä vaikeaa ongelmaa Reeti mietti ahkerasti. Mutta naapurit tulivat apuun. Ei mitään saa niin helposti ja halvalla hinnalla kuin haapurien hyviä neuvoja. Ja hepä sen asian tiesivät:

-Tuo puro-tökrö se tuossa pakkasta puskee sinun pelloillesi! Hakkaa se hiiteen, jotta aurinko pääsee lämmittämään routaisen korven!

Siinä kun on talon pohjoispuolella monimutkainen, oikealle ja vasemmalle koverutunut Kourupuro. Se oli silloin synkän, naavaisen ja sakean kuusikon suojissa. Siihen korpeen ne naapurit Reetiä usuttivat ja sitä neuvoa mies totteli. Hän hakkasi ja hikoili viikkokaupalla. Ei muuta tehnyt kuin hakkasi, hioi kirvestään liipalla ja taas hakkasi. Metsä makasi yhtenä ryteikkönä. Reeti hakkasi maahan leveän vyöhykkeen. Ei yhtään puuta seisonut monen hehtaarin alalla suojelemassa hallaparta pakkasta, peltomiehen peri- ja verivihollista.

Seuraava talvi ylitettiin petun, nauriiden ja lehmistä saadun maitotilkkasen nojalla. Keväällä uivat apuun Mehtojoen vesistön kalat. Ja uudelleen Reeti kylvi ohran, kylvi enemmän kuin ennen, sillä viime vuosina peltojen takaa hakatut havumetsä ryteiköt paloivat kuin taulu ja niiden tuhkaan menivät suureksi osaksi ne ohrat joita Saramon isännät olivat Reetille petunsitkoksi lahjoittaneet. Ja Riitta-äidin pettuhuhmar lauloi edelleen synkkää melodiaansa.

Sinä vuonna syntyi perheeseen toinen lapsi. Hän oli tytär ja sai nimekseen silloisen yleisnimen, Anna. Saramon ja Vaarakylän isännät ihmettelivät Kourupuron sitkeätä väkeä ja vielä edelleen toimittivat Reetille oikeata Jumalanviljaa, jotta pettu paremmin pysyisi koossa. Keväällä kaatui ympäristön kankailta monta kymmentä silvetto-petäjää, sillä niistä keväisin nilon aikana lähti "mahottoman hyvee" petun raaka-ainetta.

Ja vielä naapurit antoivat hyviä neuvojaan. - Jos sinä hakkaisit tuon sakean korven tuosta Kourukosken ja peltojesi väliltä pois, niin kosken syöksemä usva leviäisi viljelystesi ylle, ja lämpimän peitteen tavoin estäisi hallan pääsemistä sinne. -No se oli sen korven meno. Sitäkin oli, tanakkaa kruunumetsää monta tynnyrinalaa. Vaan kumoon  lakosi Reetin kirves senkin, kun se siellä muutamia viikkoja paukutteli.