Tungin eväät sonnin kurkkuun entiseen malliin. Toiset eli Erihyväuni ja Enkeli kiskovat maitoannoksensa hännät viputtaen mahoihinsa.

En ehtinyt karsinoita putsimaan, ennen anopin tuloa. Kun heiluin lapion varressa ruokkimassa vasikoita sekä umpiolan porukkaa appeella. Anoppi meni karsinoihin ja minä ajamaan lehmiä. Keräsin aseman täyteen ensin ja sitten ajoin koko revohkan lypsypuolelle. Pääsin asiaan, eli lypsämään. Viiru, joka luuli pääsevänsä anopin käsittelyyn porhalsi asemalle "anopin" puolelle, mutta minä sen silti lypsin. Samon kävi Ytimelle. Hah haa! Ei muuten koivet heiluneet entiseen malliin. Oli jotain opittu koipi putkessa.

Kyllä Lulu on sitten hidas!! Laitoin siihen ensin koneen ja vasta sitten aloin edes pyyhkimään muita. Lulu lypsi vielä silloinkin, kun toisilta elukoilta irtoili koneet. Että ei se maito tietämättä tipu...

Olin lypsänyt kymmenen elukkaa, kun anoppi kampesi asemalle. Jatkettiin ns. eripuolien lypsyllä. Ukulelea lypsin pitkään aikaan. Se on aina sidottava, kun niitä käytöstapoja ei ole olemassakaan. Mutta Vokaalin, Ämpärin, Vikkelän lypsin keskellä, eikä ollut ongelmia. Ämpärikin seisoi kuin, tikku p.....a.

Kun anoppi veteli lääkelehmää loppulypsyssä , kävin siivoamassa parret ja laskin umpiolasta Vekin ja Venlan. Venla marssi heti porttien aukaisemisen jälkeen takakautta asemalle ja kävi ikäänkuin tarkastamassa paikat. Että "mitähän sitä keksisi"... Kaksi kertaa Venla kävi ja sitten meni syömään. Saa nähdä ehtiikö se jo aamulla askartelemaan lypsyessujen ja jalkamerkkien pariin.

Utarekarvoja ehdin jonkin verran ajella. Lulu on nyt kokonaan ajettu.

 

.