Kaksoset on nyt "kastettu" virallisesti. Ilmoitin ne laskentakeskukseen hetki sitten.

Ratsastuksen jälkeen suoriuduin lypsylle. Ratsastamassa riiviöitiin jälleen pellolla. Huippuhauskaa oli!! Mökö taas Papalla ja minä Prinssillä. Tällä reissulla mukana oli Mökön talliysti. Hän sukelsi hangessa Osku-ponilla. 

Nyt olin varautunut omalla raipalla ja taisi Prinssikin sen hoksata. Ei vetelehtinyt tällä kertaa yhtään. Suorastaan intoutui laukkaamaan vieläkin rajummin, kuin viime kerralla. On se muuten hurja ja samalla tosi kaunis näky, kun kolme ratsukkoa paahtaa täyttälaukkaa lumipöllyten pellolla. Loppulaukat Prinssi laukkasi jo hieman hillitymmin, alkoi ukolta vauhti hyytyä. Ekan kerran isolla kierroksella Prinssi päästeli niin lujaa, että olin hetken suistua satulasta, mutta tasapaino kuitenkin piti. Hetken tunsin pientä "kauhua", mutta se meni nopeasti ohi. Vauhdista nauttiminen vei voiton!! Ihan huippua!!

Mutta takaisin navettaan. Lypsy oli aika alkuvaiheessa ja sukelsin asemalle. Nopsasti saimme viimeiset elikot asemalle. Mun puolella seisoi Valio. Ja sen lypsykerran jälkeen totesimme anopin kanssa, että Valio siirtyy ehdottomasti takapaikalle. Potkiminen oli aivan mahdotonta ja koneen pudotti aivan alvariinsa. Ennemmin jalka kiinni, kuin pää kainaloon.

Oma puoleni oli ennemmin valmis ja pesin samaan syssyyn koneet valmiiksi. Anopin puolella seistä töröttivät lääkelehmä Toti ja erilleenlypsyt. Jeesasin koneet Totille ja Rauhalle.

Lypsyn jälkeen siirsimme lopultakin ne hiehot. Ammu, Apila, Atomi ja Apassi siirtyivät tiineiden karsinaan. Tässä Ammu nuuskii nurkkia. Huomatkaa, hän on liki puhdas!!

Ja vielä poseeraus Jutalle:

Seuraavaan siirtyi monta elukkaa. Ja viimeiseen kuivikekarsinasta viisi elukkaa. Niiden joukossa myös Eepos. Olikohan ne loput: `Elysee, ET, Energia, Entti.

Niihin nimiin. Tämä sonnipoika on sitten : Hela:

ja lehmäliini: Hoito

Nimet yhdistämällä tulee HelaHoito....

Tässä vauvalasta asukkaita. Kaikki eivät mahdu edes samaan kuvaan. Mustin on Hovi, toinen musta Horus, seisaallaan Hyttynen ja loput arvaatte.