Lauantaina kävi eläinlääkäri jälleen kerran. Utralle laitettiin tukikierukka, oliko lie jo neljäs siemennys viikolla. Lääkäri jätti myös tuubihoidon Totille, jolta löytyi streptokokki etusesta.

Asemalla oli mukavat olot kun oli lämpöpuhallin.

Opetuslapsina lypsypuolellani kävi Viiru ja Viulu. Siksipä varmaankin eilen Viiru painatti korvat kenossa juoksulla anopin lypsypuolelle. Muahhahhaa!!

Eilen olin kuvauskeikalla. Virallinen ensimmäinen kuvaus ulkopuoliselle. Syntymäpäivien kuvaus. Ratsastusta ei ollut, kun oli sitä pakkasta ihan luvankanssa.

Vasikkakarsinasta kun siirryin pikkuhieholaan, minut saarrettiin kunnolla. Selkä nurkkaa vasten ja toisesta karsinasta urkotti neljä kieltä ja seitsemän hienoa piirissä edessäni. Minhnkään en päässyt. Joka puoleta haalari pestiin ja kumppareitakin kiskottiin. Emali meinasi nielaista kädetkin. Kolaa ei saanut siirrettyä, koska ahnaimmat kiskoivat sitäkin varresta. Siinäpä kökötin kiltisti anopin tuloon asti. Niin ja kokoajan piti rapsuttaa ja silittää..

Tänään tuli opetusta seisomisen hyvistä tavoista Ytimelle. Se innostui kalkattamaan porttia ihan kunnolla. Nosti sitten jalkansa taivaisiin asti ja minpä pistin sitten koiven putkeen kiinni. Takuuvarmasti seisoi, sillä jos olisi alkanut riehumaan olisi pudonnut perseelleen. Kiäh kiäh... Katsotaan, miten lujaa se juoksee huomenna anopin lypsypuolelle...? 

Viettelyksellä oli kuumetta ja päivystävä eläinlääkäri piti kutsua. Rauhaa en ole viitsinyt lypsää tankkiin. Takaset vetää puuroksi ja etusesta tulee niin vähän. Lypsän sen siis vasikoille kokonaan.

Viineriltä erilleen vedettävää lypsetään nyt päätöksestäni vain aamuisin ja koitetaan saada se umpeen- vedin siis- .

Eläinlääkäriä odotellessa kerettiin anopin kanssa käydä  siemennyskansio läpi. Tarkastettavia löytyi vinopino. Tänään siemennettiin Sussu ja Ananas. Sussulle tulee perjantaina tukikierukka, viides siemennys.  Ananas oli iltatöillä jo verillä.  

USA, Urut, Atria ja Ukulele tarkistettiin. Kaikki tiineitä. Ukulele tiine seksatusta Rakuunasta!!! JES!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eläinlääkäriä sitten sai odottaa aikuisten oikeasti. Vaikka se heti puhelun päätteeksi lähtikin ajamaan. Navetasta en päässyt pois ennen ilta puoli kahdeksaa. Siinä sitä tuli taas iltatöille pituutta..

Vaan nyt oln lähdettävä kiiruusti kauppaan, kukaan viiripää ei käynyt maitoa ja sitä on oltava kaksosille. Se on moro!

Ps. Ylpeä pinnisteli karsinassa. Tuskin nyt heti räjähtää, mutta tiedättepähän pinnistää peukut pystyyn..