Keskiviikkona 24.03. A.D. 2010

Kävin nuorison kanssa käppäilemässä ja tietysti kuvailemassa. Kävelitiin kaupungin toiselle puolelle, rannalle jossa aina tuuli ja aallot olivat sen mukaiset. Matkalla bongattiin kissimirrejä:

Villityksenä tuntui olevat riippuvarjon kanssa itsensä tapattaminen:

Istuskeltiin rannalla ja katseltiin surffaajia. Osa olikin aika taitavia, loput lähinnä lervi laudata mereen. En toki itsekään olisi osannut, mutta enpähän siellä laudallakaan ollut.

Muutamat kasviksetkin tuli taas kuvailtua:

Lähdettiin siitä sitten ruoanlaittoon. Illemmalla alkoivat seinät kaatuilla niskaan ja perhe ottaa lärviin. Niinpä otin jalat alleni ja kameran kaulaan ja häippäsin omille teilleni...

Kissimirrinen tietenkin sattui kohdalle, tälle karverille koko maailma on hiekkalaatikko..

Erilaisia kukkia kuvasin varmaan vaikka kuinka monta. Kukkakuvat laittelen sitten myöhemmin tuonne Kamera -blogiin.

Auringonlaskua istuin rannalle odottamaan. Eikä minun tarvinnut pettyä:

Otin itseni lopulta mukaani, olin ollut "liesussa" neljä! tuntia. Matkalla hotellille tämä räsyturkki sattui kohdalle. Ainoa kissa, joka oli kulahtaneen näköinen: