Elukkalekurillepa taas aamusta pirauttelin. Dali oli polkenut yöllä vetimensä ja se piti ommella. Akanalta sarvet sahattaisiin ja muutama nupoutus.

Pyysin kuitenkin lääkärin ensin tupaan. Vinku tuli eilen sisälle ontumalla. Ja koska Vinku on Vinku, se pitää rauhoittaa ennen tutkimista. Nostin karvakääreen pöydälle ja tuikattiin rauhoituspiikki. Kissa ampaisi kipeastä koivestaan huolimatta kuin raketti makarin sängyn alle.  Onneksi oli kohtalaisen nopeavaikutteista ainetta ja oli helppo kalastaa elukka takaisin tuvan pöydälle.

Syömättömyydestä oli etua ja ei oksentanut pöydälle. Siihenpä sammui ja lääkäri alkoi tutkia. Mitään ei ollut onneksi murtunut. Mutta vasemman etutassun molemmin puolin löytyi puremajäljet. Kainalon puolella oikein iso reikä. Lääkäri antoi pistoksen kipulääkettä ja antibiootin pistoksena. Sain myös ruiskullisen perjantaina pistettäväksi. Ei onneksi tablettikuuria.