Välke poiki aamutöillä jättiläis-sonnin:

Vippaskonstein olivat saaneet vedettyä, omat voimat eivät olisi kahdella riittäneet... Tuosta kasvaa oikea ahnuri. Oli iltatöillä tunkemassa väenväkisillä tuttisankolle.

Venla meinasi ottaa emännältään hengen pois tai ainakin muotoilla pään uusiksi. Väistin siltä nimittäin sellaiset potkut kaksi kertaa, etten ikinä ennen. Niinpä laitoin sen ekaksi ja nokkakoristeen paikoilleen. Seisoi kuin sahapukki, mutta pidätti sitten maitonsa. Muttei se kantanut kaunaa, vaan hiipparehti asemalle uudelleen norkoilemaan silityksiä. Halailinkin sitä tovin..

Äpyli poiki iltatöillä, komea sonnin Haapalan Satsista:

Tässä perheonni vielä kukoistaa. Äpyli luuttusi vasikkansa tarkoin. Sanoin anopille, että jätetään vasikka lypsyyn asti emälleen, kun kerta hoitaa. Kun menin hakemaan emää lypsylle, se makasi ja sen alta pilkistivät vasikan jalat. Ajoin elukan ylös alle sekunnin, mutta vasikan päivät olivat jo luetut. Murhaaja! Se minä olen. Millainen emäntä se on, jonka päätökset ovat niin huonoja, että ne maksavat viattoman vasikan hengen. Huono emäntä.  Viralta pitäsi panna!!  Suututtaa ja ruoskin itseäni ja lujaa. Äpyli antoi lypsää itsensä rauhassa, asemalle saanti oli emävaikeata.

Iltatöiden jälkeen ajoin hakemaan Nallen kaveriltaan ja sieltä kaupalle. Huudatin sen minkä stereoista lähti ja auton ikkunat auki heavya. Nallen ihokarvatkin varmaan hyppelivät musiikin tahtiin. Istui kuitenkin tyynenä kyydissä.  Tämän kokoinen v***tus vaatii kovat otteet.