Eilen iltatöiden päätteksi uimarannalle kammettiin. Kuvia ei voinut ottaa meistä kukaan, kun pikkuväen kanssa on kaikilla meillä kädet täynnä.

Ranta oli tupaten täynnä, vaikka kello oli jo kahdeksan. Nappu arkaili, Hatti myös, mutta Vatti hillurehti  ja olisi kahlannut vaikka miten syvälle, ellei Nalle olisi estellyt.

Taisipa pari kertaa tuuskahtaa turvilleenkin ja mulahti, muttei se neitin menoa haitannut. Pojat rypivät sydämensä kyllyydestä. Ranta on niin matala, että saa oikeasti lompsia pohjaa myöten eikä vaan vesiraja nouse napaa ylemmäksi.

Vuorotellen käytin kaksoset sylissä syvemmällä. Saivat sylissä ollen mulskia vettä jaloillaan ja käsillään. Lopuksi kävelin rantaan, pitäen kainaloista ja nappulat liluivat napaa myöten mukana. Hatista se oli aivan superkivaa!! Itse en ehtinyt uida yhtään, vain kahlata vyötäisiä myöten.

Myöhemmällä alkoi sitten ukkonen ryskiä. Kylältä hiipi järveä myöten toiselle järvelle, ei jaksanut nousta päälle. Sihnehdin salamoita ikkunasta ja sain kuin sainkin muutaman salaman vangittua muistikortille. Ensikerralla aijon mennä laitumelle niitä kyttimään.