Aamulla laitettuani taas maitohuoneen ja aseman ja pyykit pyörimään, kurkkasin sairaskarsinaosastolle. Etiäinen ilmoitti, että on vasikka. Ja vasikka oli. Nimenomaan oli. Se oli kuollut. Ilmeisesti kuolleena syntynyt. Emä oli sen kuitenkin nuollut. Lehmävasikka olisi ollut. Pikkuinen parka.

Lehmät ajettuani anoppi aloitti lypsyn ja jäin tunkemaan sonnat pääkouruun. Kyllä sitä taas olikin! Nyt kusikouru ei ollut tukossa. Puolituntinen silti heilahti siinä hommassa hikoillessa. Ei kuntosalia enää kaipaa...

Koneet olivat kiinni ja istahdin hetkeksi aseman rappusille. Odottelin  koneiden irtoamista suihkepullo kourassa. Yht ´äkkiä joku ärsyttävä pörräri suhki korvan juuressa. Ja siitten *slurps*!! Se olikin Venla joka oli hiippaillut selkäni taakse ja aloitti ankaran nuolentaurakan. Siinä sai fleecepaita ja haalari kyytiä.

Timantin otin omalle puolelleni viimeiseen riviin. Eipä siinä kummoista saalista saanut. Otan siltä vielä iltamaidosta talteen ja pakastan ternit sitten jollekin toiselle vasikalle, jonka emä ei voi antaa omaansa.

Kävin ottamassa letkun tankista ennen lääke-elukan lypsyä. Kun tulin takaisin asemalle, anoppi kertoi saaneensa maistiaiset. Katselin hoomoilasena ja kertoi, että elukan koivesta roiskahti suoraan suuhun verinen limaklöntti. *nam nam*.. Kiiruusti juossut vesihanalle huuhtelemaan ja yökkimään. Oli meinannut ihan oikeasti oksennus tulla. Kommentoi, että aivan kaamea makuelämys!  Ja sen kyllä uskon...