Niin tämäkin päivä vierähti lehmäasioissa. Puoli yhdeksältä tuli jalostussuunnittelija. Olin justiinsa ottanut letkun tankista. Jätin anopin hoitelemaan erilleenlypsyt ja siirryin lehmien sekaan suunnittelijan kanssa.

Kävimme ensin läpi ennalta valitut lehmät. Suunnittelija ihastui juuri samoihin elukoihin, joihin itsekin olen. Mm. Atria, Atomi, Överi, Vehnä, Ötökkä, Apila, Aronia ja Äpyli. Myös AMMU sai rakenteestaan kehuja. AMMU saa jatkossa valiosonnia, eli sitä jalostetaan.

Suunnitelmaan tuli nyt ISO muutos. Emme käytä enää nuorsonneja. Lihasonnia tulee rupukoille ja muuten karsean utaremallin omaaville. Tulee karsinta isolla kädellä. Sexattua tulee vain kahdelle ja käytämme geenitestattuja nuorsonneja. Siis niitä jotka on testattu tuleviksi isäsonneiksi.

Muutamia sukuja häviää ajan saatossa ja siksi huutaa hei hurraa!!!

Vehnää, Akanaa ja Yöunta jalostetaan jatkossa. Unikko on ainoa sukunsa kehityskelpoinen sekä Finksi omasta sukuhaarastaan. Eli Aloha ja Arabia lihasonnille ja Ählämihän on poistolistalla.

Venlasta oli pelkkää haittaa suunnittelussa ja rakenne arvostelussa. Venla tunki henkeen koko ajan, piiritti, lupsutteli ja töni. Annoin sille lopulta lähdöt.

Tuvassa sitten käytiin kaikki ominaisuudet suurennuslasin kautta läpi. Hienosäädettiin jokaista jalostettavaa elukkaa viimeiseen pilkkuun asti. Selattiin tuotoksia ja sukuja ja ja ja ja......

Siinä se päivä sitten vierähtikin ja piti taas laskeutua navetalle.

Iltatöille äksöniä järjesti Aronia. Suunnittelijan olisi pitänyt nähdä Aronia vauhdissa. Ei nimittäin millään meinannut uskoa, että elukalla viiraa päässä. Aronia villiintyi ja potki lypsimet yksi kerrallaan irti keskuskappaleesta ja ympäri aseman lattiaa. En oo ikinä nähny kenenkään saavan niin nopeasti lypsimiä irti. Ne kun on aika veemäiset irroitettavat vielä. 

Hetken aikaa piti kääkättää vatsaa pidellen koomiselle näylle! Vähemmän hauskaa oli sitten kerätä p*skaantuneet lypsimet ja kasata ne uudelleen keskuskappaleeseen.

Sussulle taas oli mielenkiintoista laittaa antibiootti. Toisen piti pitää hännästä kiinni, koska elukka räiski pitkällä hännällä ympäriinsä. Ei meinannut aineen laitosta tulla mitään, kun taas niin vietävästi nauratti...

Niin ja se Utra poiki eilen illalla Dansire Calano Costasta sonnin, kuinkas muutenkaan. Saapi nähdä räjähtääkö Tunne ensi yönä.