Myrsky on raivonnut kohta viikon. Eilen tuuli riuhtaisi piipun hatun hevon kukkuuseen.  Kävi sellanen rymäys katolla. Kattopellit ryskyttävät tasaisesti. Toivottavasti ne eivät ota ritoloita.

Aamulla lähdin viemään Heppua kouluun ja pääsimmekin melkein maantielle, kun mersu otti ja hyytelöytyi tienposkeen.  Käynnistyi, mutta kovin vaikeasti kävi kone. Soitin sitten tupaan ja odottelimme ainakin puolituntia autossa hytisten apua. Voikkari kurvasi hätiin. Lähdin sillä viemään poikaa kouluun ja palasin takaisin. Ajoimme perätysten *Pärnäsen korjaamolle* ja suodattimia taisi lähteä matkaan. Perätysten hissukseen ajettiin kotia.

Mersu käytettiin tänään katsastuksessa ja läpi meni että viuhahti. Eipähän mennyt kallis remontti hukkaan. Kaksosille löytyi kauppareissulla uudet talvihatut. Olivat oikein innoissaan niistä. Pitää ottaa joku kerta kuvaa, jos muistan-ehdin ja kerkeen.

Iltatöille kurvasin potkurilla kaameaa vauhtia alamäkeen, myöhässä. Aloha seisoi tänä aamuna kertaakaan potkimatta -jalka ei ollut kiinni!

Sovelsin samaa tekniikkaa iltatöillä. Koipeen lenkki ja naru tiukasti kiinni ylös. Jalka pysyi maassa koko toimituksen ajan. Katsotaan, miten pitkälle tällä "mielenhäiriöllä" päästään. Minulle ehdoteltiin autoonlaittamista, mutta kieltäydyin jyrkästi. Aloha on kyllä hullu, mutta sen kanssa pärjää kun osaa käsitellä sitä. Aloha on myös tervetissinen ja -jalkainen ja se antaa maitoa ensikkona karvan alle 40 kg/pv. Eivätkä pitoisuudetkaan aivan persiistä ole. 

Vieroitettujen karsinassa huomattiin outoa. Hely oli karannut takaisin juottovasikkakarsinaan. Se oli ovelasti ryöminyt aidan ali. Ja makasi maha pyöreänä, hyvin tyytyväisenä itseensä ja hyvin hiljaa muiden kanssa olkipedillä. Annettiin sen olla ja siirretään se sitten kaksosten kanssa myöhemmin.