Muilutin anopin jouluvapaalle ja lypsätä rumpsuttelin koko aaton yksikseni. Asemalla oli aika harras tunnelma. Elikot käyttäytyivät suht'koht siivosti ja radio soitti joululauluja. Ainoastaan Vitamiini pelleili  ja ripustin sen nokkapihteihin. Muuten ei juurikaan tarvinnut hermostua, eikä tukkaa raastaa...

Mitä nyt mattoruokkijan kelkka on tapansa (pellonpajan tapojen) mukaan oikutellut. Ja fiiatti ei oikein pakkasella jaksanut. Aattoaamuna pakkasta navetalla oli sellaiset rapsakat -33. Sisällä ei ollut sen kummempaa, kuin ennenkään. Hengitys nyt tietysti höyrysi...Potkuri ei liikkunut edes alamäkeen ilman apua..

Koska aatto oli ajoilta, jätin kuskille joululahjan tankin rappusille.

Avulias-hieho ei edelleenkään ole jaksanut poikia, vaikka siltä on näyttänyt jo viimeiset kaksi viikkoa. Hiivatin elukka!!

Tässä on nyt vihdoinkin Aarre-ensikon sonnivasikka Hohto:

Tuo isompi on Hulahula.

Aattoiltana kerkesin juuri ennen pukkia tupaan. Piti pikkuväki huijata toiseen huoneeseen, että sain paketit isompien avustuksella piiloon. Ja pukkia vastaan. Pukki tulikin ihan ajassa ja sai pikkuväen hiljaiseksi kunnioituksesta.

Nappu ja lahjat:

Hatti ja lahjat:

Vatti ja lahjat:

Kaikki tuntuivat tyytyväisiltä paketteihinsa ja pukki lähti sitten jatkamaan matkaansa.

Joulupäivänä siis tänään, menimme perinteisesti anopille syöpöttelemään. Vedettin sapuskaa, niin että napa rutisi.

Nappu ilmoittikin sitten napakasti, että hän sitä jää mummin luo tätikäisen viereen nukkumaan. Ja kun me muut lähdimme, Nappu huokasi onnesta kädet yhdessä että: " NYT ne LÄHTI!!"

Kotona meitä odotti Pikku-Gerrun jouluyllätys.  Nimittäin joulukuusen riisto. Todellakin, joulukuusi oli riisuttu paljaaksi likimain:

Navetalla odotti ensimmäisenä viemärin aukaisu. Aamulla telläsi pahaa henkeä sosiaalitilojen lattiakaivoista ulos. Viemäri oli sukkelasti auki, kun tietää konstit.

Iltalypsyiltä ei mitään erityistä mainittavaa...