Päivä mennä surahti taas kaupungissa. Teollisuusalueella tuhraantui taas turhan kauan, olin jo kirkua ääneen.

Kun lopulta pääsin keskustaan, kiirehdin ensin pankille sitten operaattorin kauppaan. Piti saada lopultakin selvyys siihen, miksi Nallen liittymä ei toiminut. Myyjä alkoi jäljittämään sim-korttia koneelta. Kävi ilmi, että kaksi päivää edellisen sim-kortin uusimisen jälkeen operaattorin tietokonejärjestelmä oli kaatuntut. Sillä seurauksella, että operaattori oli jotenkin sotkenut asiat matkalla. Selvisi että kortti oli olevinaan Hepun vanha kortti. Menin enemmän sekaisin, sillä Hepun kortti piti myös uusia, mutta se uusittiin myöhemmin. Ja tämä Nallen uusi  kortti laitettiin jo liikkeessä paikoilleen. Jos joku on vielä kärryillä, niin tassu ylös....

Myyjä kuitenkin uusi sim-kortin Nallelle ja vieläpä ilmaiseksi. Se jos mikä oli hyvää palvelua. Kaikki kunnia DNA:n myyjälle. Kyllä minä tyttö kiittelin myyjää vuolaasti.

Kävin valokuvausliikkeestä hakemassa joululahjamatskua, jotka olin tilannut netin kautta. Sitten kipittelin  Anttilaan ja Suomalaiseen täydentämään kahta lahjaa. Loput pitää rakentaa kotona valmiiksi ja tietenkin paketoida. 

Suomalaisesta löysin vielä kaksi lahjaa, kirjoja. Olipa hyvä etten toista kirjaa tilannut kirjakerhosta, sillä se oli Suomalaisessa kolme euroa halvempi + postikulut.

Siihenpä hupeni aikani kaupungissa, piti lähteä kyytiä varttumaan.