13.10.

Aamupalalla saatiin nätisti pyytämällä lisää sämpylää. Huoneet piti luovuttaa kello 12:00. Siihen asti lojuttiin sängyssä lukien ja tv:tä katsellen. Väsytti, kun yöllä potuuvarvas ei antanut nukkua.

Matkalaukut sai respan säilytykseen. Menimme hetkeksi puistoon. Matka kesti ikuisuuden, kun piti ontua.

Pulutappelu

pottuvarvas

Alunperin oli suunniteltu kasvitieteelliseen puuhtarhaan meno, mutta nyt sattuneista syistä ei yhtään huvittanut.

Aika kului madellen aulassa istuskellessa ja tv:tä möllöttäessä. Ihquu, sillä kaikki ohjelmat on ranskaksi dupattu. Sama ilmiö toistui italialaisella kanavalla, italiaksi. Kävimme lähistöllä lounaalla ja myöhemmin välipalla. Kyllä oli tajuttoman tylsää odottaa!!!

Lentokenttäkyyti lähti vasta 18:15. Lopulta pääsimme linja-autoon. Kentälle ei ollut kummoinen matka. Eipä jokapoika olisi terminaalin eteen osannut ajaa. Tottapuhuen olin itse aivan sekaisin kaikista käännöksistä ja liikenneympyröistä. Jestas sentään!!

Terminaalin edessä valuttiin autosta ulos kaikkine kamoinemme. Omat matkaveskat tuntuivat lihoneen viikossa melkoisesti. Kahvat vaan kantaessa paukkuivat.

Yllätys oli, kun ranskikset hoitivat jonot sutjakkaasti. Muistissa oli vielä 4 vuoden takaiset jonot. Matkalaukut menivät sallituissa painoissa ruumaan.

Turvatarkastus oli löyhempi kuin Suomessa. Kone ei hoilannut aariaa kulkiessani sen ali, tälläkertaa.

Viimeiset tuliaiset ostin taxfreemyymälästä. Kanssani kaupoille lähtenyt rouva unohti oman koneeseennousukorttinsa miehensä taskuun, joten höyläsin omaani. Niin saatiin molemmat vielä tuhlattua viimesetkin rahat.

Lähtöporttikin selvisi, sitä kun ei lipussa lukenut lainkaan. Koneen lähtöaika oli 20:40, mutta lähdimme kerrankin etuajassa. Edellisellä kerralla oltiin myöhässä vaivaiset kolme tuntia.

Ensimmäisen kerran lomareissulla oli niin mahtavat tyypit, että vaihdettiin puolin ja toisin yhteistietoja. Ja meikäläinen on reissannut mualimalla 18-vuotiaasta.

Hauskaa oli huomata, että vieraassakin porukassa löytyy yhteisiä tuttavia. Maailma, etenkin Suomi on pieni.

Kone laskeutui kentalle taas kuin höyhen, tapu, tapu. Laukutkin tulivat melkein heti. Sitten vaan odottelemaan hotellikuljetusta.

Toiset tulivat odottelemaan kuljetusta parkkialueelle. Oma kyyti saapui ja vilkuteltiin puolin ja toisin.

Hotelliin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Mutta eihän se uni tullut. Jossain vaiheessa pyöriskelyä uni armahti ja heti perään kello pärähti.

                                                                                                      14.10. 

 

Julma herätys ja pakko nousta ylös.

Veskat kainaloon ja aamiaiselle. Äkkiä eväät hetulaan ja kenttäkuljetukseen.

Kun pääsimme lähtöselvitystiskille, virkailija ilmoitti kuivasti että 3min päästä portti sulkeutuu!  Ja valitti, että olisi pitänyt tulla aijemmin.

Juostiin raput ylös, minäkin vaikka kipeetä teki. Turvatarkastuksesta lennossa läpi. Ja portille. Virkailija katsoi hämmästyneenä, ei ollut mikään kiire. Eivät olleet edes avanneet vielä tiskiä!! Perkele! Jopas ajattelinkin lämpöisesti kyseisestä virkailijasta alakerrassa. Juoksutti ja sätti suotta.

Koneeseen bussin kautta. Kun päästiin taivaalle, nukahdin heti. Heräsin justiinsa ennen laskeutumista. Siedettävä laskeutuminenkin. Ja terminaaliin laukkuhaukoiksi. 

Autoon ja autolla keskustaan. Päivä meni "sujuvasti" traktoriliikkeissä. Ts. minä istuin autossa. Käytiin syömässä ja kierrettin prismassa. Siis linkutin, linkutin, linkutin... Sitten ajettiin kummipojan luo synttärikahveja juomaan ja tuliassynttärilahjaa viemään. Siellä pari tuntia vierähti.

Kotimatkalle -vihdoin-. Soitin jo matkalta päivystävälle lääkärille. Sain ajan 19:40.

Terveyskeskuksen aulassa sain odotella tunnin verran aikani yli, sillä ambulanssi tuli ja kiireellisyysjärjestys vaihtui heti. Otin Hepun kävelyturvaksi mukaan.

Ja lomittajat olivat saaneet kaiken sekaisin navetassa. Rengaslomittaja oli kesken joutunut sairaslomalle ja kaksi vierasta lomittajaa siellä hommaili. Ohjeiden puutteessa he eivät siellä sottailleet.

Viikon loma muuttui hetkessä hampaiden kiristylyksi ja veekäyrän nostoksi huippulukemiin.

Pääsin sitten vihdoinkin lääkärin käsiin. Kyseli miten irti kynsi oli. Vastasin, että vain takareunasta hiukan kiinni. Ei kun tuumasta toimeen. Varoittelin että olen huono puutumaan. Lupasi puuduttaa kunnolla.

Avasi kääreet, puhdisti ja puudutti. Sitten kokeilemaan. Varvas ei puutunut. Lisää puudutusta. Ei puutunut. Pikkuhiljaa himputtamalla varoen irrottelivat. Ja voi junalauta miten koski. Hiki ja vedet silmistä valui ja tärisin kuin horkassa. Lopulta lääkäri sanoi, että jos voisit purra hetken hammasta niin olisi irti. Minä siihen vaan, että anna mennä. Nips! ja vaiva oli irti.

Lääkäri kehui rohkeutta ja kävi taputtamassa olalle. Hoitaja paketoi käpälän ja sanoi, tätä ei yleensä sanota aikuisille, mutta kylläpä olit urhea. Ja minä vastasin, että kylläpä onkin kantapää hyvin puudutettu. Ja jestas kun me revettiin nauramaan. Sain kotihoito-ohjeet, reseptin ja sairasloman.

Että semmoinen reissu tuli tehtyä.