Gourdon jäi taakse.

Serpentiinitiet kutsui -alas. *glunk* Taivas täällä osassa Ranskaa on aivan ihmeellisen sininen. Sellaista ei kuulemma tapaa missään muualla.

Onneksi alastulo rinteitä myöten ei ollut ihan niin paha, kuin nousu. Grasseen päästiin ihan elävien kirjoissa:

Vanhemmat matkustavaiset pääsivät bussilla suoraan hajuvesitehtaalle. Kaikki loput jalkautuivat jälleen kerran keskelle kaupunkia. Tätä kierrosta en ollut aijemmin tehnyt, sillä edellisellä kerralla menimme suoraan tehtaalle. Nyt sujahdimme kapeille kujille ja kaduille suoraan vanhaan kaupunkiin:

Pääkohde kaupungissa oli kirkko, sekin keskiaikaista perua. Siispä aloimme pikkuhiljaa nousta katuja kirkkoa kohden. Kirkko sijaitsee aina mäen päällä.

Lähdimme nousemaan keskiaikaisia kiviportaita. Piti katsoa mihin astuu, sillä ne olivat todella elämää nähneet. Kameraa roikotin kaulassa ja toisella kädellä tuin putkea (pitkäputki)  toinen käsi tiukasti kaiteessa. SItten yhden äkin jostai pölähti pikkupoika juosten raput ja tönäisi minua. Huomio herpaantui ja katsahdin poikaan. Siinä se tuli.

Jalka meni huti ja rapulle nousun sijaan potkaisin täysillä rappuun ja jalka samalla luiskahti rapusta ohi. Lensin pärstä edellä ja ennen kaikkea kamera edellä rappuihin.  Suusta livahti "voi perse!". Könysin ylös. Ensiksi tarkistamaan onko putki rikki. Pällistelin ja kokeilin, ei ollut. Jotenkin vaan sattui ja lujaa. Katsahdus alas. Varpaaseen sattui ja lujaa. Kynsi törötti pysytyssä ja verta suihkusi.

On sitä verta nähty ennenkin, mutta kun on kuuma, on säikähtänyt, sattuu lujaa, niin alkoi kummasti pökerryttää ja oksettaa. Huudahdin että onko jollain laastaria mukana ja itkun ja naurun sekaisesti taisin kirotakin miten koskee.

Jotenkin linkkasin betonista matalaa pylvästä vasten nojaamaan ja oli taju karata käsistä. Pari rouvaa juoksutti laastaria -kiitos heille- ja mies alkoi varovasti teipata varvasta kasaan. Eräs rouva *jos käyt lukemassa täällä niin suur kiitos en ollut silloin älyissäni* pyyhki sandaalistani veret pois.

Kun varvas oli piilossa piti päästä varjoon tai olisin kipannut. Laahustin kirkon marmoriportaille ja nostin koiven samaan tasoon. Kylläpä päässä humisi. Toiset heittivät kirkkokierroksen ja minua harmitti kun en kyennyt mukaan.

Koska olimme keskellä kapeita kujia, piti tietenkin ontua omin voimin ja talutettunakin hajuvesitehtaalle. Opas loihti jostain minulle vesipullon. Sattumalta minulla oli pandolit mukana. Hetin heti hetulaan kaksi 500mg. Eräs rouva taas antoi minulle (taisi olla sairaanhoitaja? ja kiitokset hänellekin) 650 mg buranaa jonka oitis kumosin perään. Hitaasti linkaten perille.

Opas kysyi kykenenkö kierrokselle ja minä tietysti vastasin, että vaikka päälläni hyppien perästä tullaan. Ja sisulla hypin mukana:

Ostin vain pari pulloa parfyymiä. Paluumatkasta en paljon sattuneista syistä muista. Varvasta piti varoa ihan oikeasti ja olo oli hutera.

Hotellille päästyämme piti HUILATA ja ottaa lisää särkylääkettä. Mutta sisulla onnuin kävelykadulla sijaitsevaan ravintolaan ja syötiin maailman suurimmat jäätelöannokset. Röyh!