15.11.

Hiivatti, miten aikaisin loma-aamuna sitä ihan vapaaehtoisesti joutuukaan heräämään. Sen siitä saa, kun menee varailemaan matkoja ties minne...

Matkaohjelman mukaan kokoontuminen olisi ollut T2 terminaalissa kello 6, mutta koska meillä oli jo liput livautimme matka-askimme tiskin kautta konetta kohti ja hiippailimme turvatarkastukseen. Tällä kertaa masiina pysyi hiirenhiljaa. Oikein hämmästyin.

Sukkuloituamme toiselle puolelle, piti katsastaa lähtöportti. Soitimme ryhmänjohtajalle ja ilmoittauduimme. Sitten vaan odottelmaan koneen lähtöä. Finnairin lähtö AY853 lähtisi kello 07:50. Taas aikamatkalla menneisyyteen.

Tällä keikalla mukana matkustaisi lähes koneellinen ihan samaan paikkaan matkaavia ihmisiä, vaikka reittilento olikin kyseessä. Koneeseen siitä sitten tunnelia pitkin valuimme ja oma paikkakin löytyi. Persettä penkkiin ja turvavyö kiinni. Moottori jyrähtivät käyntiin ja taas mentiin. Pimeälle taivaalle kapteeni meidät taitavasti luotsasi.

Aurinko nousi pikkuhiljaa keskeltä ei mitään:

Koska inflaatio on kouraissut Finnairin lentoja sapuskahuollon kohdalta, saimme käntyn ja huuhteluvettä palan painikkeeksi. Piakkoin olimmekin jo perillä. Kone laskeutui kentälle kuin höyhen. Reippaan kävelyn jälkeen jokainen odotti kiltisti jo matkalaukkujaan hihnan vieressä. Ensi kosketuksemme Saksaan ja sen mainioon kaupunkiin Hampuriin. 

Vei hetkisen löytää oikea yhteyshenkilö ja kohta kipittelimme bussille matkalaukkujen pyörät vinkuen. Isoniso kaksikerroksinen bussi odotti parkissa ja sen palvelunhaluinen kuljettaja passasi kaikkien laukut kyytiin. Yläkerta oli jo miehitetty, joten valitsin meille nenä menosuuntaan pöytäpaikan.

Taksit odottamassa sopivaa saalista:

Jo vain kaikki olivat kyydissä, ilmeisesti oli parit ylimääräsetkin -hällä väli- saatoimme lähteä kohti Hannoveria. N. 180 km persauksen hapatusta tiedossa.

Matka meni maisemia katsellessa. Kaikkialla leijaili raskas sumu, auringosta tietoakaan. Taisinpa osan matkasta torkkuakin. Ilman erityisiä kommelluksia saavuimme perille Hannoverin messukeskukseen. Bussi parkkiin ja töppöstä toisen eteen. Paikalla oli muitakin:

Kävelysiltaa pitkin kohti ovea:

Kyseessä oli tietenkin Euroopan suurimmat messut maatalouskoneista, Agritechnica. 26 hallillista täynnä koneita, ihmisen parhaita ystäviä.

Laskeuduimme portaat alas ihmemaahan. Jostaikin tuntemattomasta syystä paikalla oli huomattavasti enenmmän      m i e h i ä. Valuin mieheni mukana kiltisti hallista toiseen, pällistelemässä toinen toistaan kummallisempia värkkejä.

Mutta ihan ensimmäiseksi meitä tervehti hallissa numero 3 tämä tuttu ja turvallinen Sampo:

Myynnistä bongasin Late Lammasta:

Sekä lehmän:

Hauskan lehmän mainoksesta, hälläväli mitä mainostettiin:

Tämä oli mielenkiintoinen. Tilalle otettiin lapsia, myös vammaisia tai vammautuneita lapsia tutustumaan ja hoitamaan eläimiä, kerrassaan hienoa toimintaa:

Himputin hienoja minimaailmoita oli rakenneltu lasien alle:

Älyn komea tuuliviiri:

Kuten kuvista saattaa ehkä huomata, minua kiinnosti pikkuisen eriasiat kuin miestäni.

Lelyn osaston houkutin. Maitotetroja siellä halukkaille näppiin antoivat:

Sitten parit "lehmät":

Käärmetraktori:

Elhon osasto, kotimainen valmistaja siis:

Mielettömänhieno maalaus minkälie koneen kyljessä, ei jäänyt mieleen..

Leluja, koneaiheisia oli ripoteltu sinne tänne eri halleihin:

Yhdessä hallissa -älkää kysykö missä- oli saksankielisiä t-paitoja, saa suomentaa tuonne kommenttilootaan. Itse kun saksankielen taitamaton olen..

Nostalgiaa sen nälkäisille:

Koneita katseltiin lähes iltakuuteen asti. Siinä vaiheessa nilkkani huusivat jo hoosiannaa. Kävelysiltaa takaisin bussiin ja matka majapaikkaan saattoi alkaa. Menomatkaa ei voinut kuvata, koska ulkona oli jo pimeää kuin jouluna kaapissa. Mutta ajelimme liikenneruuhkan mukana Cellen kaupunkiin, jossa hotellimme sijaitsi.

Huoneet saatuamme, olikin jo illallisen aika. Napostelimme sen hotellissa, jonne meille oli järjestetty buffetti-illallinen. Koska kaikilla, no ainakin minulla oli jo sudennälkä hyökkäsimme eineen ääreen ja teimme tarjottavista selvää. Jälkkäriäkin saatiin. Maha oli lopulta täysi kuin turusenpyssy ja eikun pötkölleen kukin omaan luukkuunsa. Ainoa miinus, jonka vasiten huoneesta voisin mainita: vessan ovi oli lasia. Näkyi siis molempiin suuntiin läpi!! Kuka nyt haluaisi yleisöä, kun istuttaa itseään pytyllä?? En minä ainakaan. Suihkussa käynnin jälkeen makasin kuin raato sängyssä. Jalkoja särki niin, että teki mieleen ääneen rääkyä. Kaipa se uni jossakin välissä armahti...