Nappu lähti eilen mummin kanssa reissuun. Matkustivat jo aamupäivällä tätikäsen luo kauas pois. Oikeen linja-autolla. Joten minä olen hoidellut lypsyhommelit keskenäni.

Eilen aamulla kummastelin mysteeriä. Aromille laitettiin tässä aijemmin umpituubit ja lehmä siirrettiin mammalaan. Kuitenkin eilen aamulla rouva makasi lypsypuolen parrella!!  En ollut uskoa silmiäni! Miten lie leijaillut mammalasta pois, sillä portit oli visusti kiinni. Taatusti oli! Komensin siirtämään elukan takaisin sinne minne kuului. Johan on hemmetti, kun lehmät alkavat lentämään.

Illalla  otin pois kierukan Ämmältä ja ukko otti sen pois Entiltä. Entti kun oli imaissut kierukan langat sisuksiinsa, mokoma imuri. Niitä piti sitten pohjanmaan kautta kaivaa elukan sisältä. Yök.

Aamulla heräsin jo kolmelta, kun Hatti herätti. Könysin sitten aikani pyörittyäni ylös ja aamupalan jälkeen hoidin itseni navettaan. Kätevää kun on lunta ja potkuri, viilettelin mäen alas koko matkan. Eipä juuri rasittanut.

Ammua en tänä aamuna sitonut. Se vain pitää silloin lypsää pihan puoleisessa rivissä. Alohan olen nyt joka kerta lypsänyt pellon puoleisessa rivissä eka paikalla joka kerta. Hienosti on rouva jaksanut seistä.

Ja raatoauto haki vihdoinkin Valmetin pihasta. Eipä nuo taaskaan kiirettä pitäneet. Kahdesti on tänä vuonna saanut tehdä valituksen kun eivät ole hakeneet aijoissa. Kylläpä valtion tuet kelpaa, mutta mutten onkin sitten niin ja näin.