Harmit alkoivat jo eilen illalla. Pesuri aloitti tas kenkkuilemaan. Sen onneksi paikalla ollut huotomies hoiteli. Asemaa en saanut pestyä, kun uppopumpun letku heitti häränpyllyä. Komensin pääjohtajan korjaamaan sen. 

Aamulla se saamarin pesuri oli taas jätänyt illan pesut kesken. Sitä venkslatessa meni omat ja varastetut hermot!  Lopulta pääjohtaja soitti huoltomiehelle. Kiva aamu herätys , kello puoli viisi. Pesuri saatiin kuitenkin jatkamaan pesua siitä mihin se oli illalla jäänyt. 

Sillävälin vaihdoin tuttisankoon uuden tutin, kun entinen kusi alleen. Ja pesin juoma-astian valmiiksi.

Ajettiin kantturat lypsylle. Aloitin myöhässä revohkan lypsyn. 

Yöuni pantiin karsinaan, pakko tuplata kun ei verille ole tullut. Untuva on päivän toinen siemennettävä. Unohdin kuitenkin laittaa sen karsinaan lypsyn jälkeen, joten minun piti erikseen hakea se. Avasin portin ja kävin hakemassa rouvan. Tällävälin kuitenkin  Venla ja Eepos livistivät karsinaan. Venla oikein tyrkki pentunsa portista sisään. Ajoin Untuvan karsinaan ja sen jälkeen annoin lähdöt molemmille kuokkavieraille. Venlaa ja Eeposta harmitti, kun joutuivat pois.

Jatkoin hommiani ja valot sammuivat asemalta.  Valomerkki! Eepos perkule siellä valoja sammutteli ja yritti nyhtää kaikkea mikä irti oli. Piti antaa sille lähdöt ja laittaa valot uudelleen.

Kun sitten laskin porukat pois asemalta kaikkien lypsyjen jälkeen, oli Eukko asettunut tielle eikä Ylpeä uskaltanut mennä ohi. Kukaan ei uskaltanut. Keles!  Piti kiertää takakautta ja antaa mitä kuuluu ja kuka käskee Eukolle!! Voipi rouvan sarvienväliä kuumottaa tämän päivän!