Energia sitten otti ja kuoli silmäni edessä. Jotta kaikkitietävät voivat hykerrellä käsiään, miten tämä paskaemäntä taas tappoi lehmän.  Miksikö en huomannut aijemmin lehmän tilaa? Siksi, että lehmässä ei TODELLAKAAN ollut ulkoisia merkkejä ennen toissapäivää. Elukka on aina ollut hissukka ja syrjäänvetäytyvä, paitsi lypsyssä. Silloin virtaa oli.

Anteeksi vaan kaikkien edessä, etten ole ihmeidentekijä en edes mikään eritysen hyvä lypsäjä. Vituttaa ihan tarpeeksi lehmän menetys, siihen en kaipaa mitään jeesusteluja miksen tehnyt sitä tai huomannut tätä. Edes lääkäri ei tiennyt mikä elukkaa vaivasi. Miten siis minä? Spekulointeja on niin nastaa tehdä jäkikäteen. Tai sitten minä olen niin saakelin tyhmä, kun kirjoitan kaikesta totuudenmukaisesti.

Alkaa olla aikuistenoikeasti mitta täynnä. Sanokaa vaan ihan rauhassa, että olen herkkänahkainen ja suutun olemattomista. Ihan yksi lysti. Minä pohjaan tämän kirjoittamisen totuuden sanomiseen, uskallan kirjoittaa asiat niin kuin ne on. Mutta en jaksa jatkuvaa arvostelua. Olen ihan loppu. Kulunut syksy täällä kulissien takana oli hirvittävän raskas. On myös asioita, joita en täällä käsittele. Vaikka siitäkin minua on syytetty, että revittelen koko elämäni tänne blogiin. 

Kun tämän emännän kannu tulee yli, niin sitten tämä bloginpito loppuu. Vituttaa sekin, sillä tämä on ollut minun henkireikäni. Jos minua ei anoppi arvostele töissäni (hällä vaan vaatimattomat reilut 40 vuotta lehmäuraa takana) , niin tuskin tarvitsee muidenkaan sitä tehdä.