Aamulla odotti taas katkennut lantakoneenköysi. Sen korjaaminen vaatii aina vähintään kahden ihmisen työpanoksen. Jäin ihan mielelläni lypsämään, sillä pian ilmanalan täyttikin sakeana katonrajaan asti kaikki suomalaiset "sivistyssanat". Kuulin ne ihan mainiosti kauempaakin ja lypsykoneiden melun yli.

Atria pääsi nyt viimeiselle lypsylle, ennen jalkamerkkejä ja mammalaa. Loppui senkin huutaminen karsinasta. Hiivatin elukka kiljui koko kuivetuskuurin ajan. no Ei mikään nautinto... Hiehot tulivat jo asemalle kuin vanhat tekijät, mutta hieman arastelivat sinne asettumista.

Kun olin saanut koneet pesuun ja asemaa pesin, saivat homman tehtyä. Kuivitin vielä parret ja portit auki. 

Menin pöydälle viskomaan hiehoille evästä ja työntämään rehut lehmien eteen. Ja tietysti vasikoille turvantäytettä kasapäin. Takaisinpäin kävellessäni silmiini osui Imelä! Ei juma! Elukka oli maannut parrella ja kierähtänyt siitä jostain syystä puoliksi lantakäytävälle ja kolan päälle:


Siinä killui eikä edes yrittänyt itse ylös. Kyllä sivistyssana tuprahti itseltäkin.





Laitettiin naru kaulapantaan ja toinen naru alla olevaan takajalkaan. Naru piti vetää turvan kautta elukan ali. Sitten vedettiin parren puolelta. Seurakunta äimistelemässä kaveria:


Kun saatiin hieho oikeaan asentoon, niin sepä kiepahti ylös. Laitettiin parteen kiinni päiväksi, jottei enempää itteensä teloisi.

JA NILLITTÄJIEN TIETOISKU: Elukka on paskanen siksi, että se on tullut opettelmaan isona hiehona olemista kuivikekarsinasta. Joka ikinen joutuu opettelmaan parrella makaamisen. Imelä ja pari muuta ovat olleet kovapäisempiä oppimaan jaloa taitoa. Elukoita on seisotettu parressa yön yli tai päivän, mutta ainakaan Imelään ei ole oppi mennyt perille. Viimeistään seuraavassa karsinassa ne ovat oppineet makaamaan siellä missä kuuluukin ja sitten niistä tulee ihan puhtaita.