Ratastustunnilla tuli oltua. Olo oli ihan toinen, kuin viime viikolla. Vikin sain ohjastettavakseni ja Mökö Rikun. Tunnilla haahuilivat myös Bandi ja Liepu.

Tuttua kulmaa ratsastettiin. Viki oli vaihteeksi virkeällä päällä. Vaikka se tulikin suoraan tallista.

Varsinainen tunnin kohokohta oli laukkatehtävä kokouralla.Tehtävän tekijällä oli aina *etuajo-oikeus*, eli toiset väistivät kuka minnekin pois tieltä.  Pitkällä sivulla istuttiin harjoitusraviin ja päädyssä otettiin ensin suorakulma. Keskellä päätyä tötteröiden kohdalla nostettiin laukka. Seuraava kulma. Pitkän sivun puolessavälissä ratsastettiin voltti ja jatkettiin pitkänsivun päätyyn ja suorakulma, josta lyhyen sivun jälkeen taas uusi suorakulma. Jälleen toisella pitkällä sivulla tehtiin keskellä voltti. Voltin jälkeen päätyyn, jossa taas suorakulma. Tötteröiden kohdalla muutama askel harjoitusravia. Ja vuoro seuraavalla. Vikin kanssa meni hienosti.

Riku taas harrasti taivaanrannan maalausta, eikä kuunnellut Mökön pohkeita ollenkaan. Kyllä se taas lopputunnista alistui kohtaloonsa.

Parasta tunnissa oli mielestäni laukkaaminen. Tälläkertaa laukkaamista oli tosi paljon.