Sain eilen idean, kylässä ollessamme ja sitä pitkin sitten HETI aamusta alkaa toteuttamaan. Nappu lähti siis mummin kanssa kerhoilemaan ensin.

Purin  vanhemman sohvamme päällyset ensin lattialle ja lakaisin kaikki lelut sohvan takaa pois, jotka Nappu oli sinne kylvänyt. Sitten hain työhuoneesta ompelukoneen ja tykötarpeet. Ompelin vanhasta päiväpeitosta päällisen kahden ikivanhan patjan ylle. Siis pujotin ne patjat sisään ja lopuksi käsin ompelin toisen päädyn kiinni.

Sitten vanhan sohvan kansi auki ja kaikki ummehtuneet ja kulahtaneet ja rikkinäiset ikivanhat peitot ja tyynyt jätesäkkiin. Huh! Noihin ei auta mikään puhdistus enää, paitsi rovio!

Ja isännän lehtiyhyllyn kimppuun. Järjestelin osan lehdistä hyllyyn ja loput ängin peittojen paikalle laatikoissa sohvan sisään. Ihanan siistiä tuli!! Että- jotta- koska- kun, minä vihaan noita ammattilehtiä. Niitä pursuaa kaikki paikat. Säkitin kaikki lehdet joita itse olen säästellyt ja annan ne ensin anopin luettavaksi. Hän saa antaa ne eteenpäin jos haluaa. Pääasia, että ne ei jää nurkkiin pyörimään.

Lopuksi kun vielä imuroi lattiat niin hyvä on tällä kertaa.