Vehnälle tuli yllätyksenä, kun huitaisin koiven kiinni. Mölisi protestiksi koko lypsyn ajan.  Häh häh hää! Aarteen lypsin siis viimeisen kerran tankkiin. Riivattu potki koko ajan kun vaihdoin merkit jalkaan. Siis otin kerranpäivässä-merkin veke ja laitoin kaksi sinistä merkkiä koipeen ilmoittamaan ummessaolosta.

Otin kolme elukkaa pellon puoleiseen riviin, kun Aronia oli se kolmas. Laitoin Aronialle ensiksi koneen, kun se oli niistä hitain ja eniten lypsävä. Tein muita hommia ja totesin ettei ainakaan kannata alkaa lypsämään Äyriä. Pyyhin sen valmiiksi, Koska Entti seisoi ennen Äyriä ja on nopeampilypsyinen päätin laittaa siihen kuitenkin koneen. Potki taas ihmeen paljon. Komensin elukkaa ja otin suihkeet. Toinen puoli vei kuitenkin jostain syystä huomioni ja  Aronia ehtikin lypsää ennenkuin ehdin laittaa Enttiin koneen.

Laskin kaksi pois ja otin perään taas sidottavan. Laitoin koneen Äyriin. Siinä vaiheessa huomasin kenet olin ottanut "Enttinä" ensimmäiselle paikalle. Se mikään Entti ollut.  Se oli Emali. Molemmilla on sama vedin ummessa ja samanlaiset vetimet. Eipäs ole ennen näin käynyt. Laitoin koneen kuitenkin ja otin irroittajan varmuudeksi pois. Hyvin meni, vain kerran pudotti koneen. Ei ollut edes nokkiksessa, kun en jaksanut laittaa sille sitä. Mutta ei tästä tapaa tuli, saa edelleenkin olla viimeisellä paikalla.