Puolukoita olen metsästänyt metsästä tänään ihan kahteen otteeseen. Aamupäivällä anoppi patisti metsään. Näki varmaan silmissä kiiluvat puolukkani. Ja iltapäivällä könysin uudestaan metsään, kun nuoriso tuli koulusta.

Siinä välissä mehustin ne kaksi sankollista alta pois. Nyt mietin, että mehustanko nämäkin vai siivoanko ja pussitan pakkaseen. Sankollisen keräsin nyt iltapäivällä ja silloin aamupuolella puoli sankollista. Eli kokonaissaldo on kolme sankollista.

Nyt tarttee lähtee laittamaan kaksosille supot, ovat niin kiukkuisia nuhassaan. Jos sais ensi yönä edes haaveiltua parin tunnin unista.

Eilen illalla nukahdin tuoliin. Ajattelin, että istahdan hetkeksi ja heräsin kun tuvan kello paukutti kahdennettatoista lyöntiään. No hups!