Hatti ja Vatti piipahtivat tänään lekurin paikkeilla. SIlmätulehdus-pirulainen on taas riivannut. Vatti sen aloitti jo viikko sitten ja lääkitsinkin alkuun viime tulehdusresepitiltä jääneellä (avaamattomalla) lääkkeellä. Mutta sepä ei tehonnutkaan. Siispä haettiin uudet lääkkeet.

Molemmat neitokaiset inhosivat silmien tarkistelua. Lääkäri oli kovasti asiansa osaava ihminen ja ei ollut moksiskaan tyttöjen ääninäytteestä. Samainen lääkäri on tutkinut tytöt pieninä vauvoina viimeksi.

Vatti muisti vielä rääkyä pitkän aikaa autossa, jotta emme unohtaisi miten kaltoin kohtelimme. Kotiin vietiin ja muistutettiin Heppua laittamaan villi-ipanat päiväunille. Itse jatkettiin kaupunkiin.

Ostin apteekista tipat ja sörsselit, sekä Nallelle foolihappo-pillereitä. Veroilmoituskin laitettiin ihan henk.koht. virkailijan kätöseen. Itseäni puolestaan lääkitsin -siis kipeää kurkkuani- isolla jäätelöannoksella. Maukkaasti puudutti kurkkua. Ostin sitten vielä Jysk:n romukaupasta yhden lipaston kammariimme. Itte kasasin sen. Siitä kuvaa huomisella. Ei viitsi nyt mennä räiskimään kameralla, kun toiset siellä nukkuileepi.