Tänään tapahtui jotakin todella kummallista.  Nappu oli lähdossä terapiaansa, meni kansio kainalossa ovesta isin kanssa. Kohta kuitenkin isi tuli takaisin ja sanoi, että autotallissa on kissanpentu!

Minä siitä kumpparit jalkaan survaisin ja olin jo samassa ulkona. Todellakin, autotallista kipitti kissimirri ja suoraan minua kohti. Se käveli suoraan syliini. Samassa alkoi kehräämään kovasti. Se ei rimpuillut pois, päinvastoin painautui ihan kiinni ja kerhräsi koko pikkukissan tärisyttävää kehräystä!! Kannoin pikku otuksen sylissäni sisälle. Hatti ja Vatti hihkuivat innoissaan. Vein pikku karvaotuksen suoraan ruokakupille. Se alkoi heti ahnaasti syödä raksuja ja purkkiruokaa.

Hiski tuli haistelemaan. Karvat pörhössä ja hitaasti liikkuen. Sitten Misse kävi nuuhkaisemassa, piti oikein sähähtää. Pikku kissa ei ollut moksiskaan. Jatkoi vain ahnehtimista.

Arvioisin kissimirrin iäksi korkeintaan 8 viikkoa. Voi olla nuorempikin. Mistä lie tullut. Puhuin vasta sunnuntaina Mökön ja Äffän kanssa autossa kissanpennusta. Sanoin haluavani punaraidallisen tai ehkä mustan.

Seuraavana yönä näin unta Wäinöstä. Unessa Wäinö toi minulle kissan metsästä. Kissa ei ollut punainen. Siinä oli punaista vain läiskä. Muuten se oli harmaa ja musta.

Oivalsin, että kissanpennun ei tarvinnutkaan olla tietyn värinen. Wäinökö johdatti pennun luokseni? Siltä ainakin tuntuu, karvapallo nukkuu parhaillaan sylissäni ja kehrää.

Samassa, nähtyäni tuon suloisen karvapallon, päätin että se saa jäädä. Kissanpentukaipuu tässä on jyllännytkin. Jos Wäinö on tämä suloisen nappulan minulle valinnut, mikäpä olen vastaan väittämäänkään. Laitoin isille tekstarin, että tuo kaupasta tullessaan pentukissanraksuja.

Nyt sitten vain nimeä miettimään. Niin, en edes aijo kysellä mistä pentu luokseni tupsahti. Sillä on jotain sitkeää likaa viiksissä ja tassuissa. Se on ollut jo kotvasen luonnossa pärjäämässä. Oppikoot ihmiset huolehtimaan paremmin eläimistään. Tämä pentu jää tänne -piste!