Aina se tuo ilta saa, ennekun joutaa koneelle pällistelemään.

Tänään aamupäivällä Alku hieho vihdoinkin poiki!! Vasikan isä on kuuluisa Mäntylän Rakuuna FFF 92980. Lehmävasikka  tuli ja tältä hän näyttää:

Iltatöillä pirtsakasti vetäisi vajaat kaksi litraa emänsä terniä.  Alku piti sitoa, sätki sen verran jo kastellessa suihkulla. Vetimet on kuin punajuuret, joten oli suorastaan ihme että lypsimet sai ylipäätään kiinni.

Kaksosille kuuluu hieman huonoa.  Höyhen on tosi kurjassa jamassa ja Hahtuvakin ripuloi. Juotin ne töiden alussa ja lopussa. Toivottavasti Höyhen jaksaisi sinnitellä elämänlankansa varassa ja toipuisi. Sydämeni särkyy , ellei. Juotin sitä olkien päällä istuen ja pitelin vasikan päätä sylissäni. Juoton jälkeen halasin ja sylittelin sitä. Se jäi nukkumaan. Peitin vasikan olkien alle lämpimään.

Navettatöiden jälkeen lähdin Nallen kanssa kaupalle, kun jääkaapissa valo yksin seikkaili ja vaipatkin lopussa oli. Piti ensin ajaa autojen ravintolaan, sillä Voikkarin vatsa kurahteli vaativasti (= lue tankin valo syttyi jo yli kymmenen kilometriä aijemmin edellisellä reissulla ). Mennessä, ennen pikiteille kääntymistä iso lintu tepasteli tien yli. Hiljensin ja tihrustimme metsän reunaan kohdalla, että mikä seillä oikein meni?? Se oli juuttaan iso ukkometso!! Olisipa ollut kamera mukana!