6. päivä oli Äpyli poikinut Mäntylän Rakuunasta soman lehmävasikan. Seksattua se olikin. Jotta hyvä niin.

Eilen ilmoitin Ählämi-kaunottaren autoon. (Sitä mieltä tosin olen ollut jo viime vuodesta, että autoon. Mutta minähän en näitä asioita meillä päätä. Tiedoksi vain niille, jotka mielivät minua ojentaa.)

Ilmoitin myös lopultakin Illatiivin välitykseen. Sehän on nyt jo välitysikäinen, eikä terni-ikäinen. Illatiivi on hyvin kasvanut ja toipunut.  Ihra jäänee itselle kasvamaan pitemmäksi aikaa. On melkoinen ruikkula.

Navetassa en ole ollut kahteen viikkoon, enkä tod. näk. ihan heti ole. Syistä ja seurauksista myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.