Aamulla en muistanut mainita, että olipas MUKAVA palata töihin kun oli SIISTIÄ. Jopa siistimpää, kuin lomalle jäädessä. Rengaslomittaja Aa oli laittanut näemmä parastaan. 

Aronia, Elovena ja Enkeli halusivat väenvängällä nokkakorun. Kaksi ensinmainittua änkesi keskelle riviin. Koska en ole vielä niin kahtia jakautunut persoona, että en  voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa ja estää kekskellemeno. Niinpä ensin yritin lypsää ne keskellä. Elovenalle laitoin kahdesti koneen ja kahdesti se myös lensi alas sen jälkeen alle ei ollut asiaa. Aronia taasen ei antanut koskea ollenkaan ja Enkeli lojautti jo ennen kuin ehdin hipaistakaan. 

Itkupotkuraivareita on nyt turha kenenkään anonyymin nillittäjän ottaa, sillä potkurautaa en edelleenkään käytä. 

Muuten kaikki sujui niinkuin pitää. Ahkeralta ja Ananakselta otin lypsyn jälkeen proget. Äpylin lypsin kokonaan erilleen. Pitäähän vasikoillakin maitoa olla.