Iltatöille himpun myöhässä kurvasin. Otin aseman pullolleen porukkaa ja pyörähdin laittamaan essun ja hanskat ylleni sekä koneen käyntiin ja tankin päälle. Menin asemalle ja aloin kastella porukkaa. Siinäpä sitä heti silmään pisti Eloveena. Voihan pee!! Takanaan seissyt Eros oli ilmeisesti puskenut Eloveenaa. Eipä siinä auttanut kuin ensiksi ajaa hittoon takana seisova remmi ja sitten laskea asema siltäpuolen tyhjiin. Tämmöinen kiva näky:

Typerä eläin nosti vielä toisen takajalkansakin putken ja seinän väliin ja siinähän sitten kiikkui. Kyllä oli taas mielikuvituksen voitto järjestä!! Halleluja! Eikun soittamaan apua. Apua odotellessa kävin jahtaamassa ne riiviöt takaisin lypsypuolelle jotka pääsivät ennenaikojaan syömään. Tulivat ihan höpelöiksi ja juoksivat häntä suorana välillä loikkien takaisin peräportin kautta lypsypuolelle.

Putki piti melkein kokonaan purkaa irti,että paukapään sai pois pinteestä. Sitten ajettiin se ihan etuporttiin kiinni ja silpasin elukan kaulapannasta porttiin kiinni, sillä helahoito piti tietenkin vielä kasata.

Lopultakin pystyi ottamaan rivin täyteen. Annoin tolvanoiden seistä siinä ja siirryin toista puolta laittelemaan. Bingo!! Öljyn oikea takanen syöksi röppöä. Kele! Lypsin ensin edestä kolme elukkaa, sitten siirsin Ufon eteen ja lypsin siltä erilleen menevän vetimen sillä paikalla tyhjäksi, sitten vielä Ufo pois ja  Öljy etupenkkiin. Osin koneella tyhjennin vetimen ja osin käsinlypsyllä. Koko utereneljänneksen hölväsin kauttaaltaan viherlinimentillä, oikein hieroin lämmittävän voiteen nahkoihin. Ja karsinaan kuumeenmittausta varten. Ei ainakaan aristanut vedintä. Kuumetta ei ollut, muiden sekaan vaan. Katsellaan...

Sitten kone alas, eikä sillä enää ketään toista. Sepä tarkoitti siten sitä, että siihen riviin saattoi ottaa vain neljä elukkaa viiden sijaan. Se omalla tavallaan hidastaa lypsyä. Mutta ei voinut mitään. Ja homma jatkui.

Kun Valmet oli nostettu ja lypsetty, jätettiin asemalla seisovat odottamaan lypsyä ja siirryttiin siirtämään hiehoja tiinelästä mammalan puolelle ( = entinen umpiola ) . Ensin tuli Enkeli, jonka siirsin suoraan lypsypuolelle. Sitten siirtyi Enya ja heti perään ihan lemmessä Erihyväuni. Nämä kaksi jäivät mammalaan, Ämpärin simputettavaksi. Ämpäri kävikin heti tuumasta toimeen.

Lypsy jatkui. Viimeiseen riviini tuli ensimmäiselle paikalle Älli. Kastelin sen hyvissä ajoin ja varmoin ottein ilmoitin elukalle, että "olen nyt tässä ja aijon pyyhkiä" ja samalla lasahti!! Väistin potkun ja pyörähdin samassa laittamaan kaulan kiinni porttiin. Elukka ämpyili nokkapihtien edessä, mutta nappasin sitten sormilla kärsästä kiinni ja perään livautin nokkapihdit. Saakelin elukka!! Eipä noussut sorkka enää.

Enkeli tuli sitten viimeisenä asemalle harjoittelmaan tulevaa lehmänuraansa varten: