Siirsin eilen iltatöiden alussa Hovi- ja Happi-hiehot lypsypuolelle. Oli aikaa pataroida sitä sun tätä, kun maitoauto oli myöhässä. Tuli yhden sijaan vasta kolmelta. Tietenkin tankki piti pestä ennen lypsyä ja tunteroisen sekin värkki ryskyttää...

Aseman kautta piti tulokkaat kierrättää jotta saivat merkit jalkoihinsa. 

Aamusta laitettiin Eepos kuivetuskuurille. Tokko sitä tarvitsee edes kokoaikaa siellä pitää, kun aamumaitoa herui pönttöön enää tilkkanen. Eepos marssi ympyrää tyytymättömänä uudessa yksiössään.


Tuoreet tulevat lehmät kiersivät huomattavasti helpommalla vaivalla aseman kautta. 
Happi:

"Minustako muka tulee lehmä?"

Tässä esittäytyy Happi-hiehon maavara:

Eikäpä Hovillakaan ihan ekan poikimisen jälkeen utareet maata hivele:

Pelkkää jalkaa kumpanenkin hieho.smiley

Sussusta kolmas lääketesti menossa ja Torkustakin toinen. Tähän asti vastaukset ovat olleet pelkkää sinistä.

'Elyseen solutus on hävinnyt, pienesti kasvoi KNS. Mutta Venlan perkule herkesi vuorostaan soluilemaan. Edellisellä lypsykaudella poljettu vedin alkoi ruttuilemaan. Eikä Venla kovin kiltisti antanut tyhjentää vedintään. Perkuleen elikko!!!angry