Se työpäivä

Tänä aamuna heräsin ennen kolmea, enkä olen sen koomin nukkunut. Kaksoset yski niin, että talon nurkat rutisi. En mahtunut enää sen jälkeen sänkyymme, kun Hatti änkesi puolelleni nukkumaan. Siirryin siis sohvalle ja kuvittelin saavani nukkkua. No, en saanut kiitos kissojemme. Ne päättivät laittaa ranttaliksi. Ja siinä se viimeinen tunti sitten kuluikin rattoisasti. Nousin neljältä ylös.

Olinpahan ajoissa työmaalla.

Mikä siivo odotti maitohuoneessa. Joskus ihan aikuisten oikeasti toivoisi, että vieraslomittajat ajattelisivat ihka omilla aivoillaan. Kyllä minä olen ihan tyytyväinen siihen, että ylipäätään lomittajan sai... mutta, mutta. Koskaan ei ole tuollainen paska tervehtinyt oven takaa, kun on rengaslomittajan jälkeen tullut töihin. Ehkä minussa sitten on se vika, kun ei kelpaa työjälki. Koetan tosin vaan itse jättäät toisille siistit paikat...

Syvä huokaus ja aloitin jo ennen vaatteiden vaihtoa siivoamaan jälkiä. Eniten oksetti paskainen -luit oikein, paskainen- tankin kylki. Puhumattakaan kaikesta muusta. On se kumma, onko ihmiset oikeasti noin sikoja kotonaankin? Sentään ollaan vieraalla töissä...

Lehmät katsoivat minua unisina, kun menin laittamaan aseman kuntoon. Että: "Ai,tuokin on täällä." Lähdin valikoimaan asemalle porukkaa. Kun kaikki oli ajettu, aloitin lypsyt. Votiivi makasi karsinassaan. Taas uusi makaaja riesana. Se kyllä syö ja juo hyvin. Sille tulossa käynnistyspiikkii tänään.

En ehtinyt kuin yhden rivin lypsää, kun alkoi harmit. Pellon puolen takaportti kenkkusi. Mätkin sitä ensin kolalla ja sitten reippaasti täräytin hanskakädellä putken päähän. Se on aina auttanut. Nytpä ei ja pääsi liuta helvetinperkeileitä. Peukalo pois pelistä. Kaksi sormea kaput, mutta paskaakos minä niin monella sormella teen näissä hommissa.