Nousi niin sarvet päähän tänä aamuna. Työmiehet oli brunssilla ja viisastelivat mulle, että mitähän minä mahdan puuhastella siinä heidä syödessään. Vastasin että, näitä kotiäidin pikku askareita, joita kukaan ei tunnu arvostavan nykyaikana. Siihen utelija vastaamaan, miten hän ainakin arvostaa. Joopa joo! Jos arvostaisi, tuskin nimittäisi puurtamistani perheen ja heidänkin eteen "puuhasteluksi". ARGH!!

Nimittäin siinä laitoin heidän mässäillessään sienet kiehumaan ja samalla tein vattuhilloa. Ensimmäisen kerran ehdin istahtamaan aamukahvin jälkeen vasta iltapäivällä myöhäiselle lounaalle.

Kun Nalle ja Mökö tulivat koulusta, aloin etsiä Wäinöä. Per... joku työmiehistä oli laskenut sen ulos!! Onneksi istui rapulla, sai napattua sisälle. Nimenomaan olin heille sanonut, että Wäinöä EI SAA laskea ulos. Missähän ne korvat taas oli!!?

Lähdin siltä seisomalta Wäinön kanssa autolle ja nokka kohti eläinlääkäriasemaa. Se kun ei ole ihan nurkan takana, vaan ajettavaa kertyy yhteen suuntaan jo 40 km.

Wäinöllä oli verikokeet edessä. Minä pitelin tutkimuspöydällä Wäiskiä pikkuisen valjaista ja rapsuttelin niskasta. Lääkäri otti verikokeen. Sitä ennen punnittin kissa. Wäiski oli laihtunut keväästä puoli kiloa. Se on siis aivan mainiossa kunnossa. Sitä ne koko kesän olleet hiirestysretket ovat saaneet aikaan. Tänä kesänä Wäinö on jaksanut käydä pienillä retkillä.

Perjantaiksi sain puhelinsoittoajan verikokeen vastaukselle ja muutenkin. Tankin valo syttyi iloisesti, kun lähdin laskeutumaan ramppia alas kuutostielle. Mietin, että se voisi riittää perille, mutta trippimittaria vilkaistuani tulin siihen tulokseen että pysähdyn matkan varrella tankkaamaan. Wäinö marmatti kopassaan, kun poikkesin bensa-asemalle. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun Voikkari ryysti mahansa täyteen. Eikä siinäkään, kortilla maksoin... Tukka meinaa aina maksaessa nousta pystyyn...

Kotia sai ajaa melkomoisessa neljän ruuhkassa.

Tästä pikku puuhastelusta kun selvisin kotiin, pyörähdin samantien navettaan puuhastelemaan lehmien kanssa. Anopille lupasin vapaaillan. Minua puolestaan tuurasi Nalle. Nallen laskin tupaan ja jatkoin lehmien kanssa.

Navetoinnin jälkeen, minulla paloi mielessä ne puolukat. Kävinkin puuhastelemassa niitä puolitoista sankollista Hepun avustuksella. Minä keräsin ja Heppu söi.  

Että tämmöstä pikku puuhastelua sitä pikku kotiäidin arkeen kuuluu. Mettään jäi vielä monta puolukkaa odottamaan meikäläisen lähentely-yrityksiä. Jospa huomenna sitten uusi kierros ja uudet pikku kujeet.