Aamupäivällä suunnaattiin shoppailemaan koko perheen voimin. Alealet oli kuumimmillaan. Tarkoittaa siis, että minä koetin katsella parhaani mukaan pikkuväelle vaatteita, pikkuväki pötki pakoon minkä kintuistaan pääsivät, kärryissä ei saanut istumaan millään ja miesväki kärsi. Tai ainakin yritti parhaansa mukaan näyttää kärsivältä. Heppua kehoitin etsimään itselleen paitoja ja se sai edes vähän ilmettä nuoren herran kasvoille.

Löysihän tuo paitoja. Tuskastuttavan katselemisen jälkeen löytyi nappuloillekin jotain. Aika onnetonta silti oli.

Ajettiin sitten taas siskolle, odottaamaan että tämä tulisi töistä. Iltapäiväksi oli tarjolla loman kohokohta. Ainakin minulle ja Mökölle. Serkkulikka oli järkännyt meille ratsastustunnin omalle vakitallilleen Raisioon.

Meikän tyylinäyte:

sekä Mökön esitys:

tallikoira istuksi katselemassa maailman menoa:

Kenttä oli paljon suurempi kuin mihin olimme tottuneet.( Meidän tunnilla on max kuusi ratsukkoa sekä ratsastajat samaa tasoa.)  Meitä oli tuolla yhdeksän ratsukkoa ja ryhmä koostui vasta-alkajista useamman vuoden ratsastaneisiin.

Hiki tunnilla tuli. Tottakai, eihän ratsastaminen mikään nojatuolimatka ole. Mutta totesimme, että tunti oli varsinaista leikintekoa kotitallimme tunteihin verrattuna.  Minua häiritsi verkkalaukkojen puuttuminen, eritasoiset ratsastajat ero oli tosi räikeä, opettaja ei laittanut tekemään uusiksi mikäli meni pieleen. Sillä ei silleen mitään opi, paitsi tekemään väärin. Ja eniten häirtsi, ettei opettaja ollenkaan tarkastanut oliko hepat varustettu oikein. Nimittäin heppa piti itse laittaa tunnille valmiiksi.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin silti sataa. Heppa oli ihana, tosin ensin piti päästä sinuksi sen kanssa mutta sitten meillä sujuikin kuin tanssi. En joutanut katselemaan miten serkkulikalla ja Mököllä meni, keskityin täysillä omaan ratsastukseeni.

Ratsastus oli ihanaa,  jotta kiitos vaan serkkulikalle ( Mökön serkulle siis )

Ratsuttelun jäkeen ajoimme kotiin ja siistiydyimme hieman. Pakkasimme autoon edellämainittujen lisäksi myös Napun. Ajettiin Skanssin ostostelukeskukseen. Nappuhan on supershoppaaja, viihtyy mainiosti mukana.

Illaksi majapaikkaan. Maisemia matkalta majapaikkaan, valtakunnassa kaikki hyvin:

Päivän plussat ja miinukset:

+ sää oli mukava

+ ratsastus oli ylivetoa

+ heppa oli söpön ihana

+ uudet ratsastushousut pelitti

- kurjat  kakarat kaupoillla

- ikävät satulanpolttamat kintussa ( uusien housujen sisääajo vie aikansa)