Nappu siirtyi aamupäivästä mummon huomaan. Mummo uhkasi viedä Napun mustikoita poimimaan. Minä lähdin sitten meijerille.

Kävin ensin apteekista lisää allergiapillereitä ja sitten tokmannilla täydentämässä mm. kissanruokavarastoja. Ostin taas laatikkollisen mansikoita, siinä ulkona myivät kojusta. Paketti postiin siskolikalle, pikainen kierros kaupalla ja lopultakin meijerille.

Kärpästorjuntaa hain, sekä jauhoja, oivaa, jogurttia ja jäätelöä. Meille kun mitään litrasia kannata ostella. Kassalla sitten tunnustin myyjälle, että meni 5 litran paketti viikossa. Meidän perheeltä.. eipä mittään. Myyjä sanoin, ettei melkein ilkeäisi kertoakaan. Mutta hältä meni kahdessa viikossa kaksi 5 litran astiaa jäätelöä, yksin. Hih hih.. nyt ei hävettäny enää yhtään! Meitä on kuitenkin 8 hengen perhe....

Kotimatkalla piipahdin muutamaksi minuutiksi puutarhalle. Nappasin kaksi vaaleanpunaista väriminttua ja tulipunaiset palavatrakkaudet. Kukkapenkissäni oli pieni tyhjä pläntti, johon kaipasin täydennystä.

Tässä äkkäsin yhtenä päivänä, että haketuksen jälkeen oli jäänyt hiekalle oivat keot haketta, jotka minä ystävällisenä sieluna keräsin parempaan talteen.  4 äitiyspakkauksen laatikollista haketta puutarhakäyttöön. Katteeksi. Muuten näyttää tosi hienolle, vaikka itse sanonkin. Otan joku kuiva päivä kuvan. Viimeiset kaksi päivää on työntänyt vettä saavikaupalla. Alkaa pihapellon kaura olla jo aika masentavasti laossa. On se prkl kumma, kun nykyaikana ei enää osaa edes sataa. Ennen sade ropisi, nykyää sitä syöksyy taivaalta ämpärikaupalla ja sade kaataa kaiken altaan. Paska homma.

Iltatöille tuli Nappu reippaana tyttönä mukaan. Oli koko lypsyn ajan. Eikä tapansa mukaan valittanut yhtään. Jospa se siitä, viidessä vuodessa...

Meille on asemalle tullut grilli. Ollaan sitten yötä päivää grillattu, että ritinä käy. Venla on taas siirtynyt sidottavien leiriin. Lypsystä ilman narua ei tule mitään. Ananas latasi eilen käteen, että läsähti. Onneksi käteen. Sillä ellei käsi olisi ollut edessä, muutamaa ehjää kylkiluuta olisin nyt vailla..