Nappua käytin neuvolassa tänään. Kaksoset jätettiin mummin luo. Jonne tytöt kirmasivatkin kiireesti ovesta sisään. Eivät edes vilkuttaneet ja laittoivat oven nenän edestä kiinni.  Mokomat. Nappu sillävälin autossa ulisi kohtaloaan. Kun hän olisi juuri halunnut mummin luo. Eipä auttanut. Lupasin, että pääsee neuvolan jälkeen kauppaan.

Terkkari kyseli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sitten katsottiin näkö ja erinomaiseksi todettiin. Sitten äiti hätistettiin huoneesta ja alkoivat tekemään palikkatestejä keskenään. Koetin aluksi lukea lehteä aikani kuluksi, mutta silmät painuivat kiinni. Niinpä nojasin seinään ja nukahdin. Nukuin kuin tukki reilun vartin.  Hakivat sitten minut aulasta.

Nappu oli reilut 15 kg ja reilut 102cm pitkä. Sellainen piskuinen sirpukka tämä meidän neiti. Voi olla, että Hatti ja Vatti kasvavat ohi. Nappu jäänee lyhyemmäksi kuin minä.

Neuvolan jälkeen vietiin tyhjät säilykepurkit kierrätykseen ja paineltiin kauppaan. Kaupasta kotiin.

Ps: Nappu on muuten tällä hetkellä isin kanssa puimassa!!!!!!!!